Pääkaupunkiseudulla nuoruuteni asuessani opin terveet syömätottumukset, aina olin kylläinen tai sitten menin heti syömään, mutten syönyt liikaa vaan sain elämän viihtymisen liikunnasta ym harrastuksista. Suruun en syönyt kuin surun hetkellä, koska ajattelin, että syöminen tekee myöntyväisen, muttei korjaa ongelmia ja tärkeämpää korjata oman elämän ongelmat pois kuin olla hetken verran tyytyväinen ilman syytä.
Savonlinnassa on ruuat laitettu matkailijoita ja viileässä mökkeileviä varten, masu pullolleen hyvää ruokaa, joka paikkaa matkan vaivoja. Kulttuuri tuntuu suosivan mahansa pullolleen syömistä niin, että tulee lämmin olo ruuastakin, kotona oleilua ja kai murhia, mikä tuo rankan olon ja lisää syömistä. Niinpä on Savonlinnassa tullut syötyä suruun tai huoleen yms, jolloin ruoka on tuonut lauantaimakkaran maun kaltaisen lämpöisen hyvin syöneen olon kuin lauantaina, jos on ollut jälkiruokaakin ja vaikka lämmintä teetä. Silloin, kun samoina aikoina olen innolla yrittänyt oppia taiteita ja ortodoksista kristinuskoa, niin kylläisyys ja lämpö ovat nostaneet taitotasoani niissä samaan tapaan kuin yönsä hyvin nukkunut on aamulla eheämpi ja viisaampi kuin illalla väsyneesti turaava, epäonnistuva ja äkäinen. Kun ongelmat usein ratkotaan viisaamman perspektiivin avulla, jonka käyttöä epätoivoisessa tai masentuneessa hetkessä auttaa se, kun syö mahansa lämpöiseksi ja täyttää energiavarannot ja hetken jaksaa olla täysipainoisesti taiteellinen tai uskonnosta oppimansa hyvällä tavalla, hyvällä tunnelmalla tavoittaa.
Toinen, mikä Savonlinnassa on eri lailla, on harrastusten vähyys, kun illalla kaupungilla seitsemän aikaan, kun harrastukset siellä olisivat, on kuin Helsingin keskustassa iltakymmeneltä, vaarallista jo, ainakaan usein rampata. Niin joskus, väliin useastikin, tulee tehtyä kuin vanha väki, joka ei tee paljon mitään, niin siitä asioiden ja tekemisten rytmitys menee toiseksi ja joskus huomaa, että epäviisaat rytmitykset karsiutuvat niinä kertoina pois ja tilalle jää jotakin elämänviisasta taitavaa, mitä kotona omissa harrastuksissaan juuri on pyrkinyt vaalimaan, vaan ei ole tietänyt, että mihin se kaatuu. Eli jotain väliä on sillä, ettei ole samassa rytmissä, kuin kommunikoimaan virittäytynyt sellaisten kanssa, joita pitää kovin epäviisaina, sillä kommunikaatio on kuin oven pitämistä auki sellaisiin tekemisiin tuon toisen silmissä, vaikkei itse moisiin aikoisi. Kuinka monen kanssa lopultakaan keskustelet, kuinka moni luulee sinua heidän kanssaan samanlaiseksi mieltymyksiltäsi ja suuntautumiseltasi. Usein parempi kuin keskustella ei-niin-viisaan kanssa olisi antaa hänelle kirjavinkki, sillä moni tajuaa omat puutteensa rakentavasti ja lukee mielellään kirjoja, joista oppii jotakin hienoa. Itselle taas tärkeää on kaveerata jatkuvasti, vaikka tapaisi harvoin, niiden kanssa, joiden taitotasolle itse haluaa, siis sellaisten, joiden suuntautumisen haluat omaksua itsellesi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti