Kun aikanaan mökkeilin Savonlinnan seudulla, valtasi minut joskus uneliaisuus ulkoa sisälle kesämökkiin tultua. Nyt Savonlinnan puolen tusinaa vuotta sitten muutettuani olen huomannut uneliaisuuden olevan yllättävän vanha kulttuuripiirre täällä ja yllättävän monesta syystä johtuva.
On kesämökkiläisen ulkoa sisälle tultua kylmissään lämmetessään fyysisen rasituksen jälkeen tottumattomana jotakin kenties haukattuaan ja kuumaa juotuaan lämpimän ja rasituksen tuomaa uneliaisuutta. On pikkulinnun ulkona viilenneenä lämmön kaipuun uneliaisuutta. On lomalaisen "huaah loma on tässä" lauantaipäivämäistä uneliaisuutta. On taiteen vaatimaa omaa tilaa ja rauhaa, ylemmäs yrittämisen ja filosofian oman tilan ottamista. On vanhusten kahvin ja pullan leppoisuutta. On mummolaan tulleiden lasten ihmettelevää uuteen totuttelua. On maalaamisharrastuneiden vanhusten hitautta, saamattomuutta ja syvöllisyyttä. On uskonnollisuutta. On päivätyönsä tehneiden kotiolojen leppoisuutta. On tässä ilmastossa asumisen lämpöisyyttä savolaisittain. oN käytännön alojen ihmisten uupumusta fyysiseen työhön. On oopperamaisesti ylemmäs yrittämisen vaatimaa omaa rauhaa. On mökkeilyä, luontoa, savolaisten taitoa ja peräänantamattomuutta tai myötäävyyttä. On lihavien leppoisuutta.
Liekö tuolla niin väliä, mutta ehkä kiireisemmällä paikkakunnalla joka haluaisi rakentaa palan lomaa tai taiteille sopivia elämänoloja. Mutta täällä ainakin syntyy vaikutelma, että ihmiset olisivat onnellisempia, jos ihmiset osan aikaa olisivat vauhdikkaampia, elämänmakuisempia polveilevaiseen taoaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti