sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Joukkoon sopimisesta

Savonlinnan Nätkillä asuessani, kun on toisaalta positiivista niin kuin lomailupaikkakunnalle on hyvä ja toisaalta hurjan oloista osa väestä, niin olen miettinyt erilaisten ihmisten joukkoon sopimista. Yksi on se, että haluaa asua tälaisessa paikassa ja muutkin seudun asukkaat haluavat, ollaan samanmielisten seurassa, niin toisten piirteissä ei ole kestämistä vaan jotenkin sopivat elinympäristön osiksi. Toinen on se, että kotona omissa oloissaan laittaa elämänsä mukavaksi, vähän niin kuin vapaa-aikana on ideana tai vaikka lauantaimaista, syö vaikka lämpöisen aterian, laittaa musiikkia soimaan muttei niin lujalla, että häiritsisi naapureita, tai soittelee itsekseen kitaralla jos sellaisesta sattuu pitämään, laittaa kodin kicvaksi itselleen, mikä osin on kauppojen asia, jos pitää savonlinnalaisesta tyylistä, Savonlinnan vetonauloista, niin kuin vaikka itselleni oli pehmeä punainen viltti, niin oli kiva lämmin kotona ja kiva väri, mutta niin siis elelee omin avuin, että on tyytyväisellä mielellä, kun lähtee ovesta ulos, tykkää elämästä, ei ole tarpeitaan muiden naapureiden ja kulkijoiden ym tuttavien niskaan kaatamassa vaan on vähän niin kuin sunnuntaimielellä, jotenkin kylläisen lämpöiusen höveli ja huomaavainen, kumminkin isolta osin omaan elämään keskittynyt ja savonlinnalisen kulttuurin kiehtoviin piirteisiin kuten vaikkapa ooppera, matkailu, käytännön taidot, taiteet ja mökkeily.

Mutta vaaralliselta on kuitenkin vaikuttanut. Minulla on kaksi pienehköä koiraa ja barrikadi oven edessä illasta aamuun, kunnollinen, helppo kasata ja purkaa, ja niin koirat nukkuvat paremmin eivätkä hauku yöllä. On jo aika aikaisin illalla, kun rapussa oli ennen joku, joka tuntui menevän omalla avaimella toisten asunnoista ovesta sisälle ja ihmisiä joku kuoli tai muutti pois, ja nyttemmin koirani ovat tottuneet barrikadiin ja rupeavat levottomiksi, jollen laita sitä jo aika aikaiseen.
Lisäksi olen avonaisista ruuista saanut joskus kamalan päänsäryn pariksi päiväksi vuoteeseen, niin en ole enää syönyt muuta kuin avaamattomista paketeista. Koirat valittavat, tai ainakin aiemmin valittivat, että asunnossa käy joku/jotkut, kun olen poissa.
Lisäksi asuntoni on sisustettu niin, ettei siellä kai voi olla piilossa niin, että olisin ollut kotona pidemmän aikaa ja yhtäkkiä böö.
Varon ihmisiä jonkin verran ja yritän tulla toimeen.
Kaikki eivät näytä pitävän siitä, että vieraita tulee asuntoonsa, vaikka olisivat itse tuntuneet kutsuvan (lienevätkö liian ulkomaalaisia), joten en ole kyläillyt yhtä herkästi kuin pääkaupunkiseudulla.
Ja pieniä pätkiä Radio Deitä olen aina joskus kuunnellut, kristillistä radioasemaa siis.

6.9.2016   Jos pitää öisin barrikadia ovensa edessä, niin jollei se ole ihan hutero, niin on paljon väliä sillä, ettei laita sitä joka ilta samaan aikaan vaan barrikadin ajankohta elää elämän mukana, sillä barrikadi tavallaan katkaisee sosiaalista yhteyttä naapurustoon ja tekee siten turvattomammaksi. Jo se on kuin aikataulu tai kellokone, niin se on liian epäinhimillistä, mutta jos hyvänä rauhallisena iltana annat oven olla auki tai ainakin barrikadin laittamatta myöhään illalla, kun ihan hyvin voi niin tehdä, ja sitten jos on jotakin huolta, niin laitat varmuuden vuoksi aiemmin, muttei joka ilta kireästi samaan aikaan tai jotenkin kuuntelematta ym arvioimatta, onko turvallista. Ja kanssa jos säikähdät ja laitat barrikadin, niin onhan se inhimillistä, ja myöhemmin jos on turvallista, niin voi sen purkaa. Ja joskus kun on puuhaa, jonka haluaa tehdä häiritsemättä, niin laittaa barrikadin ja vaikka pesee ja trimmaa koiran rauhassa, niin ei ole huolta itsellä, eikä naapureilla. Mutta jos joka ilta laittaisi barrikadin vaikka viittä vailla kuusi, niin jos naapureilta tai tutuiltasi saisi sen kuulla, niin jonakin iltana joku rynnistäisi juuri vähää ennen ja silloin olis turvaton hetki. Mutta jos jonakin iltana tulevat ja on barrikadi, niin ehkä suunnittelevat tulevansa toisena iltana uudestaan, jos silloin ei olisi barrikadia, ja niin jättävät väliin tällä kertaa ja aika liennyttää osan ongelmasta vähemmän aggressiiviseksi ja vähemmän tunnottoman hutiloksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti