torstai 13. heinäkuuta 2017

Savonlinnan kaupoilta oppimisesta

Savonlinnassa on tuntunut olevan taiten pidettyjä kauppoja, joista saa hyvää mukavaa tavaraa ok hinnalla, samoin ruokia. Vaikuttaa siltä kuin osalla savonlinnalaisista kauppiaista ja myyjistä olisi taitoa, joka olisi arvokasta oppia muuallakin. Mutta tuo taito näyttäisi tulevan eri pohjalta kuin tee täömä ja tuo yms mekaaniset ohjeet. Tyypillisesti kauppias kai ajattelisi, että pitäisi asua jonkin aikaa Savonlinnassa ja ottaa oppia siinä asuessaan, sillä Savonlinnalla on vetovoimatekijänsä, joista asukkaat ovat harrastuneet, etenkin mökkeily ja oopperan tapaiset asiat, ja niin kauppias ja myyjät myyvät tuotteita, jotka jotenkin aukeavat tuollaisen harrastuneisuuden myötä: ovat hyvät käyttää ja mukavat jotenkin sillä tavoin harrastuneelle. Noin se, kelle myydään, aukeaa harrastusten yms harrastuneisuuden myötä, sen myötä millaista väkeä seudulla asuu ja pääasiassa matkailee.
Tämä on ihan vastakohta sille, kun Posti näyttää mainostavan pakettien lähettämistä kuukausina, jolloin ihmiset eivät niin jaksaisi lähettää paketteja. Tasainen myynti läpi vuoden ei ole itsetarkoitus, vaan kohderyhminä tai mallihemiilöinä pitäisi olla niiden, joille posti on luonteva hyväätekevä elämänalue, hyvää tekevä lisä elämässä, ja joiden esimerkki on hyväätekevää muille. Siis esim. jos haluaa paikata kesän hijaisia kausia, niin löytää ihmisryhmä, joka tykkää silloin lähettää postia, esim. kesäaiheisia kortteja kirkonkylältä tai jonkin matkasta unohtuneen tarvikkeen.
Savonlinnassa matkailupaikkakuntana tuntuu olevan se, että vaikka erityisesti hulehditaan pääryhmät, joita Savonlinnassa käy ja asuu, niin pyritään myös kasvamaan taitdoissa (esim. vanhukset yms vanhempi polvi, jo kokenut ja taitava, kenties taide, uskonto, elämänkokemus tukena) vastaamaan pienempienkin ryhmien tarpeet ja toiveet, olemaan hyväätekevä vierailukohde,ostospaikka vaikkapa vain kerran vuodessa tai joskus vain, etenkin niille, jotka savonlinnalaisuudesta ovat viehättyneitä, joille tarjontaa pitäisi olla juuri Savonlinnassa. Sekä toki lapsille, nuorille aikuisille yms mukana tuleville, jotta nämä pääsisivöt oman elämän alkuun, ainakin jotenkin itselleen toimivalla tavalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti